Hallituksen päätöksiä, kokous 15.8.2016 (7/2016)

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ

Kokous 15.8. 2016 ( 7/2016):

1) Hyväksyttiin yksi uusi jäsen.

2) Käytiin läpi erikoisnäyttelyn (3.9.) ja 70-vuotisjuhlan käytännön asioita.

3) Jalostusasioista:

- todettiin, että Virpi Suikkasen valinta pentulistavastaavaksi oli aiemmin jo tehty

- todettiin, että hallitus on tehnyt päätöksen pentulistaan ilmoitettavista indeksiluvuista ja että päätös pidetään voimassa

4) Myyntiartikkeleista:

- päätettiin tilata tarjousten perusteella uusia myyntiartikkeleja ( mm. heijastinpipoja, treeni- liivejä, oloasuja)

5) Seuraava kokous on 13.9.2016.

 

 

Kokous 13.9.2016 ( 8/2016)

( ennakkoinformaatio, pöytäkirjaa ei ole vielä tarkastettu)

Jalostustoimikunta:

- hallitus totesi, että jalostustoimikunnan jäsenet Laura Mäenpää ja Susanna Söderholm ovat 4.9. päivätyillä eroanomuksillaan ja tuosta päivästä lukien eronneet jalostustoimikunnasta

- hallitus täydensi jalostustoimikuntaa valitsemalla Pirjo Hjelmin toimikuntaan samalla todeten, että näin tulee täytetyksi Kennelliiton asettama suositus siitä, että rotuyhdistyksen jalostustoimikunnassa tulisi olla jäsenenä yksi ulkomuototuomarin oikeudet omaava

- jalostustoimikunnan kokoonkutsujana on Kaisa Salo