7.5.2016 järjestetyn Klaukkalan Match Show 'n tulokset

Saty järjesti Match Shown lemmikkieläinliike Halikatin pihamaalla Klaukkalassa 7.5.2016.

 

Mätsäri on mukava tapa esimerkiksi aloitteleville koiranäyttelyharrastajille, sillä siellä harjoitusta ja opastusta saavat niin koira kuin omistajakin. Lisäksi palkinnotkin ovat mukavia.

Mätsäriin ovat tervetulleet useimmat niistäkin koirista jotka eivät voi virallisiin koiranäyttelyihin osallistua, esimerkiksi värivirheelliset tai kastroidut koirat.

Aurinkoinen, jopa helteinen sää ehkä hieman vähensi osallistujamäärää, mutta 47 koiraa kuitenkin osallistui näyttelyyn.

Lelukoirakehässä pienemmät lapset saivat esiintyä koirineen ja sitä oli kyllä ilo seurata.

 

Tuomareina toimivat Pirjo Hjelm, Pia Von Koch ja Pirjo Yökangas. BIS-kehässä tuomareilla oli vaikea tehtävä heidän valitessaan näyttelyn parhaimmistoa, he kun olisivat halunneet sijoittaa useampiakin koiria.

Lisäksi päätuomari iloisena totesi paikalla kaiken kaikkiaan esiintyneen kauniisti käyttäytyviä ja hyvin hoidettuja koiria.

 

Suomen airedalenterrieriyhdistys r.y.haluaa tässä kohtaa kiittää kaikkia osallistujia, yleisöä, sekä sponsoreita; erityisesti Halikattia, Arionia ja Asop Oy:tä.

Tulokset:

              BIS 1. Australianpaimenkoira Alma, Pia Schnorr

              BIS 2. Irlanninterrieri Rete, Saija Suhonen

              BIS 3. Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Lola, Ruusuvirta

              BIS 4. Ceskonsloveskyvlcak Futu, Laura